Kalevalainen jäsenkorjaus - taustaa


jasenk1
Kalevalainen jäsenkorjaus perustuu vanhoihin kansanparannusperinteisiin, joihin kuuluvat jäsenkorjaus, kuppaus, verenpysäytys ja valelut.

Kalevalainen jäsenkorjaus on suomalaiseen perinnekulttuuriin perustuva hoitomenetelmä, ns. mobilisaatiohoito, joka kattaa tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien koko alueen. Kyseessä on vanha, tehokas ja tälläkin hetkellä elinvoimainen mestariparantajien ja uusien taitajien käyttämä hoitoperinne.



Mitä kalevalainen jäsenkorjaus on?


Kalevalaisen jäsenkorjauksen avulla voidaan hoitaa kaikkia liikeratoihin vaikuttavia anatomisia osa-alueita jalkapohjista kalloon ja sormenpäihin saakka.

Lähtökohtana on mahdollisimman kattava, kokonaisvaltainen hoito, joka toteutetaan asiakkaan ja hoitajan välisenä yhteistyönä. Asiakkaan elintoiminnot; lihakset, sidekudokset, kudosnestekierto, verenkierto ja hermotoiminta pyritään vapauttamaan ja palauttamaan luonnolliseen tilaan mm. asiakkaan liikeratoja hyväksi käyttäen. Hoidon aikana mobilisoidaan niveliä sekä parannetaan sidekudosten ja lihasten liikkuvuutta esimerkiksi erilaisten venytysten avulla. Tällä tavalla voidaan pehmentää myös arpikudosta, vapauttaa hermoja pinnetiloista, saattaa tukirakenteita paikoilleen sekä avata nivelkanavia.


Hoitotapahtuman kuvaus ja vaikutukset


Jasenk2
Ensimmäisellä tapaamiskerralla läpikäydään asiakkaan terveydentila ja tämänhetkiset vaiva-alueet, jotka dokumentoidaan kirjalliseen hoitolomakkeeseen. Tämän lisäksi suoritetaan myös asiakkaan kehon ja liikkeiden tarkastelu ennen varsinaisen hoidon aloitusta.

Asiakas hoidetaan sekä hoitopöydällä että istuma-asennossa. Hoito aloitetaan jalkapohjista ja edetään jalkojen kautta selkään ja niska-hartia-seudulle. Tarvittaessa läpikäydään myös käsivarret, kämmenet ja sormet.

Seuraavilla hoitokerroilla painotetaan asiakkaan vaiva-alueesta riippuen jalkojen, selän, niskan tai käsien käsittelyä

Hoitosuositus 3 – 7 hoidon sarja vaivasta/ vaiva-alueesta riippuen ja hoitoväli 1 -2 viikkoa, jolloin hoidon hyötyvaikutus asiakkaalle maksimaalinen.

Kalevalaisella jäsenkorjauksella on saatu erittäin hyviä hoitotuloksia seuraavilla osa-alueilla:

• alaraajojen (jalkaterien, nilkkojen, polvien ja lonkan) virheasentojen korjaaminen

• jalkojen erimittaisuuden poisto

• alaselän kiputilojen hoito (mm. iskias ym. ristiselän ja lannerangan särkytilat ja virheasennot)

• kieroselkäisyyden eli skolioosin hoito (etenkin lasten ja nuorten osalta)

• yläselän kiputilat, nikamien virheasentojen ja niistä aiheutuvien elintoimintojen häiriöiden hoito

• hartia- ja niskajännitysvaivojen, kuten lapojen lukkiutumisen, huimauksen, päänsäryn ja migreenin hoito

• yläraajojen kiputilojen, kuten käsisärkyjen, tenniskyynärpään ja kipuolkapään sekä päänalueen, kuten jännityspäänsäryn, purentahäiriöiden, kasvosärkyjen ja näköhäiriön hoito